Veera ja Olavi ehti jo täällä pyörähtää, olipa tosiaankin ihanaa kun vanhoja tuttuja näki pitkästä aikaa - oisivat vaan saaneet olla pidempään täällä :) näitten vierailusta onkin pitänyt toipua tässä pari päivää kun olo tuntui lähdön jälkeen varsin tyhjältä ja yksinäiseltä. Onneksi kantabaari on löytynyt! Mikä sattuma että juuri viikonloppuna siellä Kari Tapiota soitettiin muille - R.I.P Klabbi :(
Kaiken tämän lisäksi olen parhaani mukaan myös kaikkia kouluasioiden hoitamisia vältellyt...
Käytiin tosiaan Vekun ja Olavin kanssa San Sirolla (viimein!) kattomassa peli AC Milan-Brescia. Halvimmilla lipuilla mentiin (16 €) ja ylhäällä istuttiin, silti hyvin nähtiin pelitapahtumat!! Andrea Pirlon ja Zlatanin tunnistin jo harjoittelupuvuista. Kylmää oli ja maaliuusinnat puuttuivat, mutta onneksi sai ostaa cappucinoa, kaakaota ja muuta lämmittävää juotavaksi. Yhteishenki oli kyllä stadionilla mahtava. Tässä kännykkäkuvia tapahtumasta (omasta kamerasta unohtui muistikortti, ja Veeran kuvia vielä odotellessa...) :
(tässä kuuluisat "Helvetin tulet" aina maalin jälkeen kotipäädyssä :D)
Teki kyllä mieli ostaa Milanin huivi jostakin kojusta mutta tulin siihen tulokseen, ettei se Silvio kaipaa enää yhtään enempää rahaa!
Joo-o, lähdön jälkeisestä yksinäisyydestä olen yrittänyt toipua käymällä tänään Milanon Obei Obei-joulumessuilla Castello Sforzescon ympärillä. Ihmistä oli tosiaankin kuin meren mutaa ja satoi, joten sateenvarjomeren, lasten ja koirien välissä poukkoilu oli kyllä kaikkea muuta kuin jouluinen kokemus. Ihan kivaa tavaraa ja niin päin pois, ja pieni ilon hetkikin oli kun huomasin muiden sateenvarjojen peittävän mut niin hyvin ettei tarvinnu oman kanssa siellä taistella. Mutta, kun jonkun lyhyen italialaisen sateenvarjo tarttui kolmatta kertaa mun hiuksiin ja se alkoi sitä pois riuhtoa niin meinas Ruuttilaiselta jo suomalainen kirosana päästä :P Eikä puhettakaan että sieltä olisi pois päässyt kiertämättä läpi ensin koko markkinoita - virta vei mukanaan ulos päästämättä. Otin markkinoilta ja Milanon yleisestä joulutunnelmasta kuitenkin muutamia kuvia (ei ollut helppoa, ei):
(tässä joku sisilialainen torttu, jonka yksin söin... vei kielen ja sydämen mennessään)
Kuvat vähän kohisee mutta mitäpä siitä!
Huomenna illalla sitten luvassa käsityömessut Silvian ja tädin kanssa! Perjantai-aamuna tämä tyttö lennähtää Dubliniin viikonlopuksi, sitten on ensi viikolla luvassa rankkoja koulupuserruksia mutta sen jälkeen tulenkin jo Suomen puolelle joulun viettoon!! Vähän jännittää ilmat/lennot ettei tulisi vaan peruuntumisia, koska sitten jään lentokentälle jouluksi...
Speriamo!!! ja ensi kertaan, kuulumisia varmaan Irlannin puolelta silloin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti