maanantaina, syyskuuta 13, 2010

NAPOLI/POMPEIJI/CAPRI

Hei taas ja terveisiä! Oon omalla koneella netissä joten tervetuloa rakkaat ä-ja ö-kirjaimet!!

Viime viikonloppu oli maailman ihanin, pääsin viimein Caprille (josta oon unelmoinut jo sikakauan)! Yritän pitää löpinät vähissä ja kuvien määrän mahdollisimman suurena.

ALLORA, lähdettiin reissuun lauantai-aamuna (herätys 05:00, lähtö 06:00) Napolia kohti. Matka oli siis yliopiston järjestämä, mukana nuoria ja vanhoja, kaikista mahdollisista maista. Matkalla nukuttiin ja surtiin mahat kuristen kaikkia eväitä mitä oltiin otettu mukaan (bussissa ei saanu syödä mitään). Tyylikkäästi sitten pistelin omenoita ja tekemiäni leipiä poskeen kun pysähdyttiin aamupalalla grillillä :)

Napoliin saapumista ei voinut olla huomaamatta, kun näin ensimmäisen kahden minuutin aikana keskustassa bussin ikkunasta roskia, roskia ja roskia sekä ainakin viisi maassa makaavaa riepua. Toisaalta koko bussin väki hihkui ilosta kun katseen nosti ylemmäs ja nähtiin viimein merta!! Mentiin kuitenkin vasta kaupungin ohi suoraan Pompeijin kaupunkiin, käveltiin kaksi tuntia itsenäisesti.

Anteeksi nyt kaikille antiikin historiasta kiinnostuneille, mutta meillä oli tyttöjen kanssa kisa siitä, kuka ottaa Pompeijista tylsimmän kuvan (joka jäi ratkaisematta uskomattoman kovan kilpailun vuoksi...)
Ehkä reissusta olisi saanut enemmän irti oppaan kera. Perusasiat kerrattiin bussissa ja olihan meillä monistenippu käsissä mutta siltikin BOOOORIIIIIING :D Ruut kurkistaa antiikkisista raunioista:


Lisää kuvasatoa Pompeijista:



Ok, BASTA, riittää Pompeiji. Kuvia riittää mutta kerron kysyttäessä lisää. Sanon vielä vain sen, että lämpöä oli +32 astetta, ja se tuntui aika kuumottavalta tuolla kivikylässä...

Päivä jatkui Napolin kierroksella. Bussista nähtiin selvästi, että kaupungissa on sekä uskomattoman kauniita että rumia alueita. Napoliin ollaan parhaillaan rakentamassa metroa, mikä myös hieman sekavoitti liikennejärjestelyjä ja näkymiä yleensä. Myös taloja restauroidaan ahkerasti, ja korjatut olivatkin aivan upeita. Kierreltiin kaupungissa shoppailemassa (EIKÄ EHDITTY NAPOLILAISELLE PIZZALLE, uskomatonta :/ ). Tässä kuvia:







Hotelli oli aivan uskomaton, neljä tähteä ja kahden hengen huoneet. Upeaa. Odotin jotakin hämyä hostellia kaupungin rajamailla, koska ei kuitenkaan maksettu reissusta mitään uskomattomia summia! Illalla hengailtiin ihmisten kanssa ja käytiin pikku yökävelyllä jolla juteltiin turkkilaisten poikien kanssa meistä suomalaisista tytöistä ja kyvyttömyydestä hallita suoraa katsekontaktia johon ollaan totuttu Suomessa. Mua neuvottiin: "jos katsot miestä suoraan silmiin, se on lupa ja oikeutus hänelle lähestyä ja tulla juttelemaan". Kerroin henkilökohtaisesta ongelmastani +70-vuotiaiden miesten suhteen ja saatiin isot naurut!! :D Siis jos en ole tätä tänne kirjoittanut, oon tosiaan saanut olla täysin rauhassa muilta kuin papoilta täällä. Seuraavana päivänä halusin todistaa tän jutun muille, testattiin, ja naurettiin vedet silmissä kun pappa, jota katsoin silmiin innostui heti ja tuli juttelemaan: "Buona sera! Lei di dove è, signorina?"

No niin, jokaisen kuvan lataamisessa kestää ikävä kyllä n. 5 min joten haluan keskittyä olennaiseen. En kirjoita enempää, en osaa kuvailla sunnuntain reissua riittävin ylisanoin. Yksi unelma toteutettu taas: <3 <3 <3 <3 <3 <3 Capri










torstaina, syyskuuta 09, 2010

Kukkuu!


Koulunkàynti on rankkaa italiaksi. Tuntuu, ettà energiaa kuluu kaksinkertainen mààrà kun tàytyy keskittyà kuuntelemaan opettajan jokaikistà sanaa! Oltiin toissapàivànà koulun jàrjestàmàllà kaupunkikierroksella, jossa tutustuttiin Perugian historiaan. Kàveltiin kaksi tuntia, ja se alkoi kuitenkin jo istutun koulupàivàn jàlkeen jo tuntua - sekà jaloissa ettà aivoissa. Onneksi Fontana Maggiorella oli nàità hauskoja puluja...

Viikonloppuna meillà on reissu Napoliin, Pompeijiin ja Caprille - vaikka vàlillà olo tuntuu aivan kuolemanvàsyneeltà, niin onhan tààllà etelàssà nyt jonkin verran seikkailtava ennen kuin pakenee Milanoon asti..! Toivotaan hienoa ilmaa tietysti. Vanhat ukot toistelee tààllà ettà "kun on nàhnyt Napolin, voi kuolla", niin kaunista siellà kuulemma on. Toisaalta varoittelevat myòs taskuvarkaista - saa nàhdà miten meidàn kày! Jotenkin tuntuu hòlmòltà làhteà repun kanssa juuri tuommoiseen paikkaan, mutta minkàs teet kun laukkua ei ooooole :D


 
Tàssà pieni pàivieni piristys: uusi muistitikkuni Pekka! Ei tarvitse kuin vilkasta tota niin johan paranee mieli...

Jep. Kaikki menee tààllà vielà toistaiseksi oikein hyvin (Codice Fiscale-korttikin tuli tànààn perille, lòysin sen rappukàytàvàn lattialta!). Zumba-videot, jotka otin koneelle ennen làhtòà on nekin tulleet tarpeeseen. Kàsipainoina vedellà tàytetyt Coca-Cola -pullot :D Vesi on yllàttàvàn kevyttà, pitàisi varmaan hakea hiekkaa tai jotain!

Pieni ikàvà vaivaa vàlillà, kun haluaisi jutella tuttujen ihmisten kanssa ja nàyttàà kaiken mità tààllà on, mutta toistaiseksi nàà ikàvàn hetket on talttuneet ihan Skypeteitse! Varsinaista koti-ikàvàà ei vielà tosiaankaan ole - làhinnà toivon ettà kaikki tutut vois tulla tànne...

Ollaan Essin kanssa yritetty epàtoivoisesti siirtyà italialaiseen ruokarytmiin, mutta helppoa se ei ole :) kauhea nàlkà vaivaa jo pàivàllà, mutta pasta laitetaan tulelle vasta 6-7-8 aikoihin. Koulun ruokalassa on ilmeisesti tarjolla kahden euron lounas, mutta en ole vielà pààssyt testaamaan.


Aiemmista peloistani huolimatta menneen viikon aikana on kàynyt hyvin selvàksi, ettà Perugiassa on vaikeaa, làhes mahdotonta, lihoa. Màkià riittàà! Alamàkienkin kàveleminen vaatii energiaa, màkien jyrkkyys kun vaikeuttaa pystyssà pysymistà. Tàstà johtuen tààllà hikeentyy joka pàivà useaan otteeseen, kaupungilla kàynti on kuin intervalliharjoittelua... jatkuva hiki kyllà jo àrsyttààkin, meillàhàn ei ole pesukonetta ja vaatteet alkaa tuntua ikàvàn nahkeilta. Lòysin sattumalta amerikkalaisesta matkaoppaasta pesulan osoitteen, josta saa kuudella eurolla kahdessa tunnissa kuusi kiloa pyykkià puhtaana ja silitettynà. Taidan vierailla siellà ensi viikolla!

Suunnitelmissa on hankkia jokin italialainen klassikkoromaani iltalukemiseksi...tai sitten lainata italialaisia elokuvia. Ollaan Essin kanssa katsottu Skinsià joka ilta ainakin kaksi jaksoa ja mietittiin ettà ehkàpà tàà italian kieli alkais tarttua helpommin jos ihan katottais jotain italiankielistà ohjelmaa! Eipà siinà, musta ainakin tuntuu ettà sanavarasto on jo nyt karttunu enemmàn kuin koko viime vuonna.



Siinà mun ryhmàn tyttòjà ihailemassa maisemia Palazzo Gallengan nàkòalaterassilta!

Ei muuta, baci!! <3

sunnuntai, syyskuuta 05, 2010

Jànnià juttuja...


Aloitetaan eilisaamun hetkestà, naapurin kissan legendaarisesta ilmeestà kun astuin ovesta ulos. Italialaiset kissat on jostain syystà tàysin jàrkyttyneità nàhdessààn suomalaisia ihmisià. Perus "kiskiskis" saa aikaan yllàolevan reaktion :P Tààkin kissa peruutti kuvan oton jàlkeen 1m/h tuntinopeutta portaita takaisinpàin, napittaen meità lakkaamatta. Joka aamu naurattaa vastapàisen parvekkeen kissan jààtàvà tuijotus, josta ei ikàvà kyllà saatu parempaa kuvaa:



Eilen tehtiin ekaa kertaa ruokaa omassa kàmpàssà, joka osoittautui aika vaikeaksi hommaksi. Kaasu-uunin sytyttàminen ei muitten asukkaiden avusta huolimatta onnistunut, joten paneroitu ateriakokonaisuutemme piti paistaa liedellà. Pohjaanpalaminen tuntuu aika vaikealta vàlttàà, mutta ehkà harjoittelun kautta...tuloksen voitte nàhdà allaolevasta kuvasta...



Tànààn ollaan Essin kanssa luettu italiaa ja nukuttu myòhààn...uni on tosiaan maistunu tàssà viikonlopun aikana! Ens viikonloppuna sità ollaankin sitten menossa akselilla Napoli-Pompeiji-Capri ja vasta sunnuntai-yònà palataan...maanantai-aamuna koulua kasilta nam!!

Vielà ei olla hurjana ehditty tutustua kaikkiin, mutta yksi kuva ehdittiin eilen saada saksalaisesta Adrianista kun hengailtiin legendaarisilla Perugian Duomon portailla...


Hàmàhàkkiongelmat on luultavasti (toivottavasti) nyt ohi kun saatiin viimein mopilla tungettua vessan ikkuna kiinni. Hàmàhàkit ja lukit tààllà ei oo mitààn karmean isoja, mutta kun kaksi hàmispelkoista tyttòà asuu kahdestaan niin ongelmahan se on silti! Toissailtana oli hieno episodi kun Marjukka ja Noora (alla kuvassa) oli meillà kàymàssà ja Marjukka spottas lukin, joka pakeni meidàn vessan roskikseen...Essi uskaltautui solmimaan roskispussia kiinni mutta se rupes just kipitteleen ylòs - voitte kuvitella sità huutoa :D no, saatiin pussi kuitenkin kiinni ja Marjukka rusensi kaverin kengàllà...huohhh mità meininkià mut minkà sille tekee kun ne on vaan niin karmeita. Siis tàssà muutama suomalainen tuttu:


Vàhàn ihmetyttàà nàmà sunnuntai-aukioloajat tààllà kun koskaan ei tiedà onko kyseessà siesta vai onko liikkeet tosiaan vaan sunnuntaisin kiinni...harmi kun ite on aina liikkeellà juuri silloin kun kaikki paikat on suljettu..!!

Noh, tàmmòstà tàllà kertaa. Tànààn tehààn sillà kaasuviritelmàllàmme pestopastaa, saa nàhdà miten kày ;)

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

Salve!


Terveisià taas. Eilen illalla oltiin opiskelijabileissà parissa kilpailevassa yòkerhoissa...aika turha ilta, koska haluisin ite tutustua muihin Erasmus-tyyppeihin ja siellà melussa se on aika mahdotonta. Toisaalta ihmiset on tietysti pàihtyneinà huomattavasti tuttavallisempia ja uskaliaampia tulemaan juttelemaan! Ennalta tuttujen tyyppien kanssa tuli juteltuakin, italiaksi tietenkin (joka sekààn ei helpointa oo musiikin pauhatessa).

Meillà pitàisi olla Milanossa nyt kàmppà, avaimet on jo ja kaikki mutta en uskalla iloita siità viime pettymyksen jàlkeen. Jotenkin viime pari pàivàà oon ollu kaikesta vàhàn vàhemmàn innostunut kun ostamani laukkukin osoittautui kakkoslaadun tavaraksi. Tuntuu ettei mihinkààn voi luottaa!! :/ noh, toivottavasti asiat hoituu...



Siinà vielà kuvaa laukusta ennen kuin vien sen pois :/ nyyh!! mutta huomatkaa mahti-ilma! kuva on Palazzo Valituttin (kouluni) portailta, jossa vietàn vàlitunteja aurinkoa ottaen... ikàvà kyllà ruotsalaiset tytòt osasivat kertoa ettà ensi viikolla sitten sataa :/ nautitaan nyt sitten tàstà! aurinko on kyllà tànàànkin ollut niin kova ettei voi kauaa istua muualla kuin varjossa!

Heràttiin tànààn tosi myòhààn, vasta puol 12! eikà olla tehty juuri mitààn ihmeellistà, syòty pizzapalat pààaukion portailla ja hengailtu muuten vaan. Kunnon lepàilylauantai! Meità on kadulla kosiskeltu jo sekà amerikkalaisten Playboy-bileisiin (vaahtoa, pupukorvia ja kuoharia, jee how interesting) ja englantilaisten vastaaviin 10 euroo kaikki mità jaksat juoda-meininkeihin ("we're all going to get so shit-faced!!"). Jotenkin luulen ettà molemmat jàà tàltà illalta vàliin :D

Loppuun vielà hòpòkuva Ruutista innostuneena minimetrossa :D kuulemiin! <3

perjantaina, syyskuuta 03, 2010

Ekasta koulupàivàstà...

Hei taas! Ensimmàinen oikea koulupàivani omassa intermediate-ryhmassa on nyt ohi, ja oon kyllà onnellinen ettà pystyn nyt koko viikonlopun valmistautumaan henkisesti seuraavaan :D taso on KOVA, paljon kovempi kuin mità odotin. Suurin osa ryhmàstà on jo lukioaikana ollut vaihdossa Italiassa, jotkut tehneet jo Erasmus-vaihdonkin. Oma sanavarastoni ja puhetaitoni tuntuu siis aika pieneltà! Kai se silti on parempi olla ryhmàssà missà just ja just pàrjàà - alkeisryhmà aloittaa tosiaan aivan kielen nollatasosta... Tàytyy vaan opiskella itsenàisesti kotona! tànààn on taas treffit jàtskipapan kaa, joten ainakin tunnin puheharjoitus taas tiedossa!

Viime bloggauksessani en juurikaan kommentoinu tàtà kuuluisaa italialaista liikennekulttuuria joka sekin on ylittànyt kaikki odotukset - nimenomaan pahassa. Kadut on tàllaisessa keskiaikaisessa kaupungissa erittàin kapeita, mutta autot kaasuttaa niillà silti ajoittain ihan tàysillà, oli ihmisià edessà tai ei. Kolmen auton sumat + vastaantuleva bussi on arkipàivàà tààllà ja jalankulkijan on paettava vàlittòmasti tàssà tilanteessa porttikongiin ettei varpaat jàà renkaiden alle... kadun ylittàminen on kuin venàlàistà rulettia myòs jalkakàytàvàllà.

Eilen kàytiin syòmàssà eka kertaa pastaa edellà mainitun jàtskipapan suosittelemassa paikassa ja olipa kyllà hyvàà! En ookkaan saanu spaghetti carbonaraa aikoihin...enkà koskaan italialaisen tekemàà! Ravintolakulttuuri on kyllà hauska kun ne sulkee jo 2-3 aikaan ja avaa uudestaan vasta kasin aikaan illalla! Aina iskee nàlkà viimeistààn kuudelta niin siinà sità viettàà joka pàivà ne pakolliset kaks mòkòtystuntia ja sit ruuan jàlkeen tuijottaa vaan taintuneena eteensà...

Eilen myòs Milanon hehkutettu kàmppà peruuntui kun vuokraemàntà muutti mielensà vuokra-ajasta :( uusi on haussa koko ajan, mutta pettymys oli kova...

Kaikesta huolimatta kaikki hyvin tààllà. Kuvia en valitettavasti saanut tàltà koneelta laitetuksi koska se kaatuu koko ajan (PC!!! ovviamente!)

torstaina, syyskuuta 02, 2010

CIAOOOOoooo

Kukkuu Italiasta!!

Ihan ensiksi: Perugia on kaunein paikka IKINà. En odottanu làhtiessàni mitààn tàllaista!! 70+ vuotiaat papat pakottaa sellasiin 45 min juttutuokiohin, on sitten kadulla tai kaupassa. Talot on ikivanhoja, rappukàytàvàt keskiaikaisia. Ilma on kuuma ja upea, paikallisetkin on onnitelleet hyvàstà matkakuukauden valinnasta! Tàllà hetkellà tosiaan tuntuu, etten koskaan halua làhteà tààltà kauneuden keskeltà Milanoon...ainakin tànne on pààstàvà uudelleen joskus pian! Itseasiassa en haluis tààltà pois ikinà mihinkààn. Tàà on varmaan se vaihdon ihastus-vaihe! Kulttuuriin kyllàstymistà odotellessa.. ;) Tànààn kuulin ettà yliopisto jàrjestàà ensi viikolla yhden yòn reissun Napoliin ja Caprille - juuri mità oon unelmoinut..!! Sinne on pakko pààstà, ajattelin ilmoittautua mukaan jo huomenna.



Suomalaisia on tààllà kurssilla aika paljon, kaikki tyttòja ja uusia tuttavuuksia on syntynyt. Tànààn làhdettiin Essin (kàmppikseni) kanssa etsimààn Perugian Agenzia delle Entratea jotta saataisiin paikallinen sossutunnuksen tapainen "codice fiscale". Làhdettiin matkaan Perugian legendaarisella minimetrolla joka on aivan <3 <3 <3 ! oikeesti mini! muutaman jànnàn neuvon jàlkeen lòydettiinkin oikea toimisto. Papereiden tàyttàminen oli vaikeaa, varsinkin kun virkailijat oli làhinnà suuttuneita jos heiltà yritti jotain kysyà... Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, vàhàn epàselvyyttà jài siità tuleeko muovikortti aikanaan sitten tànne Perugian osoitteeseen (?) toivottavasti ei! mitààn tàrkeità papereita ei kyllà toivoisi tulevan meidàn ghettopostilaatikkoon (samassa asunnossa asuu tyyliin 10 muuta ihmistà eikà kenenkààn nimià oo postilaatikossa)...



Eilen alkoivat pakolliset tasokokeet ja tein kirjallisen osuuden. Se oli yllàttàvan vaikea! Tànààn oli sitten vuorossa suullinen, jossa jo ilmoittivat mun pààsevàn edistyneelle tasolle! Huh! Ihanaa ettei pààse liian helpolla ja oppiikin ehkà jotain! Se vaan harmittaa, ettà laittoivat mut humanistien ryhmààn koska taiteiden ryhmàà ei oo ollenkaan. En kuitenkaan halunnu esim. lààketieteenkààn ryhmààn eli ehkà se humanistiryhmà on oikeasti se làhin...

Tààllà vaikuttaa olevan paljon opiskelijameininkià ja bileità...tasosta en vielà tiedà. Keskiviikkona kàytiin ESN-tervetuliaisbileissà jotka oli kyllà kivat! Baarissa oli vaan niin kuuma ettà kaikki oli ulkona (ukko paisteli tuliuunissa pizzaa keskellà baaria ettà lieskat lòi vaan)... Ihmisià on kaikista maista mutta toistaiseksi niin paljon ettà ahdistaa! ehkà huomenna kun aloitetaan opiskelu omissa ryhmissà on helpompi tutustuakin.

Kauniista kuvitelmistani huolimatta Nokian pienipàisen laturin metsàstys on osoittautunut làhes mahdottomaksi. A r g h ! Ettà sen meninkin sitten unohtamaan. Myòs liittymàn etsintà on todella vaikeaa ja epàselvàà. Sen sijaan rinkkaan lòytyi sekà Italia- ettà Perugia-paikat heti, toisin kuin Venàjàllà :D

PS. Eilen Milanosta kuului ilouutisia - meillà on viimein kàmppà - kattohuoneisto!! JEEEEEEeeeee

Pikku tyyli-note tàhàn loppuun: italialaiset todella on tosi tyylikkàità ja siistejà! Graafikkona iloitsen siità, ettà tààllà logot tosiaan pààseee oikeuksiinsa - upeiden liikkeiden ikkunoissa on liikkeen logo, ei muita turhia teippauksia. Arvokasta ja tyylikàstà! keskiaikaisten talojen nàyteikkunoissa upeat vaatteetkin pààsevàt oikeuksiinsa... Vaikka kuinka vannoin etten mee hulluksi, on mullekin jo yksi italialainen nahkalaukku tarttunut mukaan...

Enpà nyt keksi muuta kirjoitettavaa tàhàn vàliin! Toivottavasti pààsen taas nettiin joku pàivà! Toistaiseksi muhun kannattaa pitàà yhteyttà kànnykàllà! ilmoittelen jos joku nettiratkaisu lòytyy! BACIII!!!!