maanantaina, syyskuuta 13, 2010

NAPOLI/POMPEIJI/CAPRI

Hei taas ja terveisiä! Oon omalla koneella netissä joten tervetuloa rakkaat ä-ja ö-kirjaimet!!

Viime viikonloppu oli maailman ihanin, pääsin viimein Caprille (josta oon unelmoinut jo sikakauan)! Yritän pitää löpinät vähissä ja kuvien määrän mahdollisimman suurena.

ALLORA, lähdettiin reissuun lauantai-aamuna (herätys 05:00, lähtö 06:00) Napolia kohti. Matka oli siis yliopiston järjestämä, mukana nuoria ja vanhoja, kaikista mahdollisista maista. Matkalla nukuttiin ja surtiin mahat kuristen kaikkia eväitä mitä oltiin otettu mukaan (bussissa ei saanu syödä mitään). Tyylikkäästi sitten pistelin omenoita ja tekemiäni leipiä poskeen kun pysähdyttiin aamupalalla grillillä :)

Napoliin saapumista ei voinut olla huomaamatta, kun näin ensimmäisen kahden minuutin aikana keskustassa bussin ikkunasta roskia, roskia ja roskia sekä ainakin viisi maassa makaavaa riepua. Toisaalta koko bussin väki hihkui ilosta kun katseen nosti ylemmäs ja nähtiin viimein merta!! Mentiin kuitenkin vasta kaupungin ohi suoraan Pompeijin kaupunkiin, käveltiin kaksi tuntia itsenäisesti.

Anteeksi nyt kaikille antiikin historiasta kiinnostuneille, mutta meillä oli tyttöjen kanssa kisa siitä, kuka ottaa Pompeijista tylsimmän kuvan (joka jäi ratkaisematta uskomattoman kovan kilpailun vuoksi...)
Ehkä reissusta olisi saanut enemmän irti oppaan kera. Perusasiat kerrattiin bussissa ja olihan meillä monistenippu käsissä mutta siltikin BOOOORIIIIIING :D Ruut kurkistaa antiikkisista raunioista:


Lisää kuvasatoa Pompeijista:



Ok, BASTA, riittää Pompeiji. Kuvia riittää mutta kerron kysyttäessä lisää. Sanon vielä vain sen, että lämpöä oli +32 astetta, ja se tuntui aika kuumottavalta tuolla kivikylässä...

Päivä jatkui Napolin kierroksella. Bussista nähtiin selvästi, että kaupungissa on sekä uskomattoman kauniita että rumia alueita. Napoliin ollaan parhaillaan rakentamassa metroa, mikä myös hieman sekavoitti liikennejärjestelyjä ja näkymiä yleensä. Myös taloja restauroidaan ahkerasti, ja korjatut olivatkin aivan upeita. Kierreltiin kaupungissa shoppailemassa (EIKÄ EHDITTY NAPOLILAISELLE PIZZALLE, uskomatonta :/ ). Tässä kuvia:







Hotelli oli aivan uskomaton, neljä tähteä ja kahden hengen huoneet. Upeaa. Odotin jotakin hämyä hostellia kaupungin rajamailla, koska ei kuitenkaan maksettu reissusta mitään uskomattomia summia! Illalla hengailtiin ihmisten kanssa ja käytiin pikku yökävelyllä jolla juteltiin turkkilaisten poikien kanssa meistä suomalaisista tytöistä ja kyvyttömyydestä hallita suoraa katsekontaktia johon ollaan totuttu Suomessa. Mua neuvottiin: "jos katsot miestä suoraan silmiin, se on lupa ja oikeutus hänelle lähestyä ja tulla juttelemaan". Kerroin henkilökohtaisesta ongelmastani +70-vuotiaiden miesten suhteen ja saatiin isot naurut!! :D Siis jos en ole tätä tänne kirjoittanut, oon tosiaan saanut olla täysin rauhassa muilta kuin papoilta täällä. Seuraavana päivänä halusin todistaa tän jutun muille, testattiin, ja naurettiin vedet silmissä kun pappa, jota katsoin silmiin innostui heti ja tuli juttelemaan: "Buona sera! Lei di dove è, signorina?"

No niin, jokaisen kuvan lataamisessa kestää ikävä kyllä n. 5 min joten haluan keskittyä olennaiseen. En kirjoita enempää, en osaa kuvailla sunnuntain reissua riittävin ylisanoin. Yksi unelma toteutettu taas: <3 <3 <3 <3 <3 <3 Capri










2 kommenttia: